Hyvää tyttöjen päivää!

Pnong-vähemmistöön kuuluva tyttö Kambodzhassa 2010.

Tänään 11. lokakuuta vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota tyttöjen oikeuksiin ja asemaan. Koska aihe on minulle tärkeä, päätin nostaa päivän esiin myös blogissani. Kuten UN Womenin ja Plan Suomen sivuilla kerrotaan, kaksi kolmasosaa koulua käymättömistä lapsista ja nuorista on tyttöjä. Kyse ei ole pelkästään köyhyydestä ja siitä, että tyttöjen kouluttaminen katsottaisiin turhaksi investoinniksi, vaan myös siitä, että vanhemmat pelkäävät tyttöjen turvallisuuden puolesta. Vaikka oikeus koulutukseen on yhä useammalla, tyttöjen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen ei vieläkään kunnioiteta niin paljon, että he saisivat olla rauhassa. UN Womenin mukaan joka vuosi 60 miljoonaa tyttöä joutuu seksuaalisen väkivallan kohteeksi koulumatkoilla ja 20-30 % teini-ikäisistä tytöistä on kokenut häirintää koulussa. Tyttöjen koulutuksen esteenä ovat myös lapsiavioliitot, 39 000 tyttöä menee naimisiin joka päivä. Jokainen voi kuvitella, mitä siitä seuraa.

Avustusjärjestö sai pelastettu kuvan viisi teinityttöä järjestetyltä avioliitolta. Etiopia, 2006.

Välillä sanonta "on lottovoitto syntyä Suomeen" kuulostaa irvokkaalta, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että on lottovoitto syntyä tyttönä Suomeen. Naisen ja tyttöjen asemassa on täälläkin parannettavaa, mutta monessa asiassa ollaan kuitenkin jo varsin pitkällä. Suomi ei olisi Suomi, elleivät naiset olisi saaneet äänestää, osallistua, tehdä työtä ja kouluttautua siinä missä miehetkin. Periaatteessa jokaisella tytöllä on mahdollisuus saada haluamansa koulutus, työ, päättää kehostaan, parisuhteestaan, lapsiluvustaan ja olla lain edessä tasavertainen miesten kanssa. On silti väärin ajatella, että olisimme jotenkin valmiita tässä asiassa, tai että tyttöjen ja naisten asemasta puhuminen olisi vain karvaisten miestenvihaajien puuhastelua. Ei ole, eivätkä ihmisoikeudetkaan sillä toteudu, että ne on kertaalleen määritelty ja julistettu. Tasa-arvoa voi aina parantaa ja se on jokaikisen asia, myös naisten, niin miesten kuin naistenkin. Meille suomalaisille tasa-arvon edistäminen on vaikka sitä, että puututaan teinityttöjä ahdisteleviin miehiin ruuhkabussissa; sitä, että ollaan puhumatta aikuisten laihdutusjuttuja pienten tyttöjen kuullen ja sitä, että annetaan tytöille positiivista palautetta muustakin kun kiltteydestä ja ulkonäöstä. Noin esimerkiksi.

Pieni tyttö Hebronissa, Länsirannalla 2012.

Me kummitädit olemme pienten tyttöjen roolimalleja siinä missä äidit, siskot, tädit, opettajat tai pop-tähdetkin, hyviä ja huonoja sellaisia. Toivottavasti minun Kummitytölleni ei koskaan sanota, ettei hänestä ole johonkin, koska hän on tyttö.

Tyttö korjaamassa kenkäänsä. Brasilia, Paraty 2013.

Tyttöjen päivän kunniaksi haastan kaikki kummitädit lahjoittamaan edes pienen summan tyttöjen hyväksi tehtävään työhön kehitysmaissa esimerkiksi Planin tai UN Womenin kautta. Voitte myös tukea Kirkon Ulkomaanavun Naisten Pankkia, naisten yrittäjyyttä ja sitä kautta kokonaisten perheiden hyvinvointia.

Tyttöjä juhlakulkueessa Puerto Quitossa Ecuadorissa 2008.

Tytöt pyöräilemässä. Bari, Italia 2010.

Kummityttö kylässä

Kummityttö tutustui Kummitädin kotiin lattiatasolla.

Kummityttöni kävi kotonani kun kutsuin hänen vanhempansa syömään. Viime tapaamisesta olikin taas kulunut aikaa, koska olemme molemmat olleet välillä pois Helsingistä ja meillä kummallakin on harrastuksia ja omia kiireitä. Tyttö käy yhä muskarissa ja äiti-lapsi -jumpassa, minä aloitin capoeiran, joka on yhtä aikaa sekä hauskinta ja siisteintä pitkään aikaan että äärimmäisen nöyryyttävää erityisesti silloin kun opettelemme jotakin akrobaattista. Neuvoni Kummitytölle kuuluukin: kärrynpyörä, käsillä käveleminen sun muut asiat kannattaa opetella lapsena, ei silloin kun ikä alkaa kolmosella!

Vaikka Kummityttö on yhä ikäisekseen pieni, hän oli kehittynyt ja hänen äitinsä kehui tytön kasvanutta ruokahalua. Keksin tarjota tytölle jälkkäristä ylijäänyttä mangososetta ja hyvin sekin upposi. Noin muuten olin  kiitollinen siitä, että noin pienellä on yleensä vielä omat eväät mukana, koska vaikka pidän ruuanlaitosta, lapsivieraat jännittävät ihan erityisen paljon. En oikein vielä ymmärrä sitä, mitä lapsille voi syöttää minkäkin ikäisenä ja toisaalta pelkään heidän suorasukaista kritiikkiään. He eivät välttämättä osaa kohteliaasti ilmaista "anteeksi, mutta söin tänään varsin tukevan lounaan" tai "vuohenjuusto ei ole ihan minun makuuni", vaan saattavat heittää ruokaa seinään tai sylkäistä sen mielenosoituksellisesti pois. Tähän kun vielä yhdistetään se, että jos jotakin tässä maailmassa en ymmärrä, se on kaikenlainen nirsoilu ja huono käytös ruokapöydässä, niin lasten kuin aikuistenkin... Edessä on kuumottavia ruokailuhetkiä, veikkaan!

Edistysaskeleena mainittakoon, että Kummityttö ei itkenyt sylissäni tällä kertaa ja hän jopa järsi ikenillään kättäni. Hän oli myös oppinut päristämään suullaan, mikä viihdyttää aikuisia kovasti. Huomionkipeä hän on yhä, edes hetki lattialla lelujen kanssa ei oikein luonnistunut, vaan aikuisten ruokailu onnistui siten, että Kummityttö oli äidin tai isän sylissä.

Uskokaa tai älkää, olen muuten taas menossa ensi viikonloppuna ristiäisiin. Laskeskelin eräänä päivänä tuttavapiiriini tänä vuonna syntyneiden vauvojen määrää ja pääsin äkkiseltään johonkin viiteentoista (ja muutama on siis vielä "tuloillaan"). En tiedä onko se tämä ikä, yleinen taantuma vai mikä, mutta syntyvyydestä en olisi juuri nyt kovinkaan huolissani.

Ps. Entinen työkaveri vinkkasi Liedossa olevasta taidenäyttelystä, jossa taiteilijoina ovat kummitäti Tiina Jääskeläinen-Alasaari, 51 vuotta ja kummityttö, Vilma Puputti, 16 vuotta. Näyttelystä kertovaan blogiin pääset tästä. Hieno ajatus! Mitähän me Kummitytön kanssa vielä keksitäänkään...