Paraty-nimisessä kaupungissa, jossa on lukuisia taide- ja käsityökauppoja, hypistelin pieniä bodyja ja t-paitoja ja päädyin lopulta ostamaan pienen t-paidan kissapainatuksella. Koko kauppa oli täynnä erikokoisia kissapaitoja! Eikä siinä vielä kaikki. Rio de Janeirossa olin oikeastaan etsimässä tuliaisia veljelleni kun huomasin, että Havaianas-sandaalikaupoissa on myös pieniä lasten sandaaleja monissa eri väreissä. Aluksi päätin, että höpöhöpö, ei suomalaislapsi ainakaan tarvitse tuollaisia rantasandaaleita, mutta sitten asia jäi kaivelemaan ja viimeisenä lomapäivänä, viimeisinä tunteinani Riossa palasin vielä yhteen liikkeistä ja ostin keltaiset rantasandaalit! Ne ovat tarkoituksella ihan liian isot, mutta ehkä niitä voi käyttää sitten kun Kummityttö kävelee.
Kun lähdin Copacabanalla sijaitsevasta sandaalikaupasta kohti hostelliamme Ipanemalla, kävimme vielä ystäväni kanssa paikallisessa mehubaarissa hakemassa juomista mukaan. Kun sitten kävelimme mehumukit kädessä kadulla, vastaan tuli todella laiha, rähjäisissä vaatteissa oleva nuori mies, joka käveli tyhjin katsein pitkin katua. Hän huomasi minut ja mehumukini ja kun hän tuli kohdalle, hän ojensi kättään napatakseen mukin suoraan kädestäni. Vaistomaisesti otin vain askeleen sivuun, väistääkseni hänen kättään. Mies ei luovuttanut, vaan yritti napata mukin toisenkin kerran, jolloin otimme nopeasti askeleen toiseen suuntaan, viereisen urheilukaupan ovelle. Siinä välissä miehen takana kulkenut toinen paikallinen mies hoksasi tilanteen ja tunki väliimme suojellakseen meitä. Myös urheilukaupan setä, joka oli nähnyt tilanteen, juoksi kadulle ja töytäisi nuorta mies niin lujaa, että tämä kaatui katuun. Tässä vaiheessa säikähdin - ei kai mies aio pahoipidellä maassa makaavaa tyyppiä, joka ei sentään uhannut minua puukolla tai muuta, vaan oli vain viemässä mehua kädestäni? Näin ei kuitenkaan tapahtunut, he vain huusivat toisilleen jotakin portugaliksi ja lopulta mies nuori ylös ja jatkoi matkaansa vastentahtoisesti. Urheilukaupan setä pyyteli minulta anteeksi - ilmeisesti sitä, että Brasiliassa voi tapahtua tällaista(kin). Minä kiitin häntä avusta ja jatkoin matkaani.
En sen kummemmin kyseistä välikohtausta säikähtänyt, mutta lentokoneessa kun kaikki muut tuntuivat vetävän sikeitä enkä itse saanut unta, mietin tätäkin asiaa. Miksi hän ei yrittänyt napata käsilaukkuani, jossa olisi ollut esimerkiksi kamera ja lompakko, vaan halusi mehuni? Koska hän oli viimeksi saanut syödäkseen ja juodakseen? Millaisen elämän hän oli elänyt? Miksi minulla on varaa lentää Atlantin yllä ja miksi toisella ei ole rahaa edes mehuun? Hiljaa mielessäni pyysin Jumalalta, että hän auttaisi niitä, jotka tyhjin katsein vaeltavat pitkin Rion katuja ja näyttävät niin toivonsa menettäneiltä, etteivät enää edes ojenna kättään kolikon toivossa. Mietin, mitä rohkenisin miehelle pyytää. Toivoa, ehkä?
En tiedä, mitä vastaan, jos Kummityttö tai kuka tahansa muu lapsi joskus minulta, miksi toiset meistä asuvat kadulla ja toisilla on kaikkea, jos kaikki ovat kerran Jumalalle yhtä rakkaita.
Rio de Janeiron tunnetuin maamerkki on kätensä levittävä Jeesus-patsas. Mietin, mitä mehuani havitellut mies näkee siinä: toivonpilkahduksen tai merkin Jumalan rakkaudesta vaiko miehen, joka vain levittelee käsiään, vaikka näkee kaiken pahan?
Ps. Jos joku koskaan yrittään napata laukkunne, kameranne tai muuta omaisuuttanne, kannattaa vain antaa se ja juosta karkuun, matkavakuutukset ovat sitä varten ja tärkeintä on pysyä itse ehjänä! Itse toimin tilanteessa täysin vaistonvaraisesti ja senhetkisen arvion mukaan (päättelin, ettei hänelle ole esim. puukkoa). Uskoin selviäni tilanteesta vain väistämällä ja jatkamalla matkaa ja näin puolittain kävikin, kiitos apuun tulleiden paikallisten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti