Nimiäisvieraana

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni nimiäisissä. Nimiäiset olivat ystäväni esikoislapsen ja ne pidettiin perheen kotona lähes 30 ystävän ja sukulaisen voimin. Lähtötilanne oli ajalle tyypillinen: toinen lapsen vanhemmista kuuluu kirkkoon, toinen ei. Lapsen kastamatta jättäminen ei kai tullu lähipiirille yllätyksenä eikä aiheuttanut sen kummempaa polemiikkia. Toiselle isomummolle asia oli kuitenkin suuri suru, mutta onneksi itse juhlissa hän ei nostanut pettymystään esiin.

Ristiäiset tai nimiäiset - voileipäkakku on ja pysyy! Tässä kuitenkin moderni versio.

Ristiäisjuhlien kulku ja puitteet voivat toki vaihdella, mutta nimiäisissä vanhemmilla on aivan erityisen vapaat kädet. Näissä nimiäisissä oli paljon ristiäisistä tuttua: vanhemmat halusivat nimetä lapselle kaksi "kummia" ja julistaa nimen vasta juhlassa. Oli makeaa kakkua, voileipäkakkua, kahvia, kummitodistukset (Pro-Seremonioilta hankitut), yhteislaulukin. Nimen julkistaessaan vanhemmat kertoivat hieman nimen taustoista. Ohjelmassa oli myös toisen isoäidin lausuma runo ja kummivalat, jotka luettiin ääneen. Vanhemmilla tuntui olevan aika selkeä käsitys siitä, mitä juhlissa tapahtuu, ainoastaan yhteislaulun valinta tuotti päänvaivaa kun kaikki hengelliset laulut olivat poissuljettuja ja tilanteeseen sopivaa lastenlaulua, jonka moni osaisi, ei tahtonut löytyä (vinksvinks, kaikki muusikot!). Lopulta juhlassa laulettiin yksi lapsen äidille tärkeä laulu, jota kovinkaan moni muu ei kuitenkaan osannut.

Juhlat olivat oikein mukavat ja rennot, vieraat viihtyivät, päivänsankari lähinnä nukkui ja vanhemmat vaikuttivat tyytyväisiltä. Mukana vierasjoukossa oli myös kohta vuoden täyttävä Kummityttöni, joka oli hyvällä tuulella ja selvästi nautti saamastaan huomiosta erityisesti silloin kun hän harjoitteli kävelyä äitinsä avustuksella. Aika lähellä ollaan sitä päivää kun hän oikeasti kävelee, veikkaan.

Kummityttöni keskittyi laatikkoleikkiin juhlahumun keskellä.

                             
Miten nimiäiset sitten eroavat ristiäisistä, mietin. Oikeasti aika paljonkin, mutta sitä eroa on vaikea pukea sanoiksi. Ristiäisissä me näemme kuinka lapsen päähän sivellään vettä, kuinka kädet nousevat siunaamaan lapsen. Tunnustamme uskomme, rukoilemme lapsen, vanhempien ja kummien puolesta. Veisaamme ehkä virren tai kaksi. Lapsi liitetään myös kirkon jäseneksi. Ne ovat kuitenkin vain osa seremoniaa, varsinainen juttu on siinä, että uskomme samalla tapahtuvan jotakin suurempaa. Sen tekee kuitenkin itse Jumala, ei kukaan paikalla olevista, ei edes pappi. Nimiäisissä kaikki mitä tapahtuu on siinä ja jotenkin konkreettisempaa, ristiäisissä on aina mukana mysteeri, toinen ulottuvuus. Näin sen ainakin itse koen.

Olipa kyse sitten kastejuhlasta tai nimiäisistä, pieni lapsi herkistää ja yhdistää, sen aisti näissäkin juhlissa. Jokainen lapsi on juhlansa ansainnut.