Voiko kummiudesta kieltäytyä?

Erästä tuttuani pyydettiin kummiksi. Lapsen vanhemmat eivät olleet ihan lähimpiä ystäviä, mutta sen tuttavani tiesi, että he ovat uskonnollisia ja odottavat kummilta paljon. Tuttavani koki, että ei olisi sellainen kummi kuin mitä vanhemmat lapselleen toivovat. Hän kieltäytyi kummiudesta asian ystävällisesti perustellen.

Olen törmännyt sanontaan, jonka mukaan kummin ja arkunkantajan tehtävästä ei ole soveliasta kieltäytyä. Itse olen toista mieltä. Kummiksi pyytäminen on toki kunnianosoitus: se osoittaa, että sinuun luotetaan ja sinut halutaan pitää lähellä perhettä ja lasta. Se saattaa myös kertoa siitä, että sinun ajatellaan olevan hyvä esimerkki lapselle ja ihminen, jonka kanssa hänen toivotaan viettävän aikaa. Juuri siksi siitä on mielestäni voitava kieltäytyä. En usko, että kukaan kieltäytyy kummiudesta kevein perustein ja jos kieltäytyykin, se on todennäköisesti merkki ennen kaikkea siitä, että ottaa kummiuden tosissaan.

On ymmärrettävää, jos joku kieltäytyy kummiudesta esimerkiksi silloin jos kummilapsia on jo monta. Mielestäni hyvä syy kieltäytymiseen voi olla myös se, että odotukset tai vakaumukset eivät kohtaa. On parempi kieltäytyä kummiudesta kohteliaasti kuin tuottaa pettymyksiä kummilapselle ja hänen vanhemmilleen. Kieltäytyminen ei tarkoita sitä, etteikö arvostaisi pyyntöä.

Itse olen miettinyt sitä mitä teen, jos joku pyytäisi minua ”kummiksi” lapselle, jota ei kasteta. Kysymys on tietysti täysin teoreettinen, mutta sikäli ihan järkevä, että lähipiirissäni on paljon kirkkoon kuulumattomia. Jos mietin asiaa puhtaasti fiilispohjalta, kieltäytyisin varmaankin kohteliaasti. Minulle kummius liittyy kristillisyyteen ja jos minun kummiudestani pitäisi siivota kristillisyys pois, jäisi vähän ontto olo.

 Toisaalta taas jos ihminen, joka ei halua kastaa lastansa syystä tai toisesta, haluaisi minut lapsensa kummiksi, hän varmaan tietäisi mitä saa. Sen voisi ottaa myös aikamoisena kunnianosoituksena ja mahdollisuutena. Kysymys on vaikea ja todellisuudessa voisin varmaankin kallistua kumpaan vastaukseen tahansa. Ainoa varma juttu on se, että vakaumustani vastaan on vaikea puhua: jos lapsi kysyy tällaiselta kummilta ns. suuria kysymyksiä, pakko minun olisi kertoa, mihin uskon.

Entä mitä tapahtui tuttavalleni, joka kieltäytyi kummiudesta? Lapsen vanhemmat eivät ottaneet kieltäytymistä kovin hyvin ja yhteydenpito katkesi. Myöhemmin tuttavastani tuli silti pienen tytön  kummitäti. Hänen vanhempiensa kanssa yhteydenpito sujuu ja tyytyväinen kummi kuvailee kummityttöä aarteekseen.