Kaste on kummallinen juttu. Oikeastaan siinä ei tapahdu mitään kovin erikoista: pappi puhuu, laittaa vähän vettä lapsen päähän, tekee ristinmerkin. Lauletaan pari virttä, sanotaan uskontunnustus, siunataan lapsi, rukoillaan. Useimmiten lapsen nimi kerrotaan ristiäisissä ensimmäistä kertaa ja sen moni juhlan ytimeksi mieltääkin. Teologisesta näkökulmasta kaste on kuitenkin iso ja vähän mystinenkin juttu, jossa tapahtuu suuria asioita. Mutta mitä?
Olen niitä ihmisiä, jotka herkistyvät helposti. Viimeksi
kastejuhlissa ollessani en pitänyt nenäliinaa käden ulottuvilla ja se oli
virhe. Heti toimituksen alkuvaiheessa ryöpsähtivät sylikummin kyyneleet, sitten minun. Yritin piilottaa vuotavat silmäni ja nenäni kameran taakse. Ristiäisissä itkettää vanhempien onni, lapsen pienuus,
kauniit sanat, kaikki se hyvä mitä lapselle ja hänen perheelleen siinä hetkessä
pyydetään ja toivotaan.
Kaikkeen siihen herkkyyteen nähden luterilaisen kirkon verkkosivuilla kasteesta kertominen aloitetaan hyvin käytännönläheisesti. Aluksi sanotaan, että ”kastejuhlassa ihminen saa kasteen, jonka
myötä hänestä tulee kotiseurakuntansa ja koko maailmanlaajuisen kirkon jäsen.”
Kuulostaa hieman… noh, byrokraattiselta. Onneksi juttu jatkuu: ”Kasteessa
Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Kasteessa ihminen saa jotain, minkä
vain Jumala voi hänelle lahjoittaa: uskon, armon ja siunauksen.” Nyt
paranee! Uskoa, armoa, siunausta. Sekin tulee selväksi, ettei nimi ole ihan
sivuseikka. Olemme nimeltä kutsuttuja, Jumalaakin kiinnostaa, millä nimellä sitä
Virtasen perheen nuorimmaista voi kutsua. Lopuksi kerrotaan, että kaste on tärkein kirkollisista
toimituksista ja uskonelämän perusta. Kuulostaa jykevältä. Ja sitten vielä tämä: ”sen
liitto on varma silloinkin, kun oma uskomme horjuu”. Siinä on jotain
lohdullista, liikuttavaakin. Kaikki ei ole aina itsestä kiinni.
Kuten rippikoulussa ja uskontotunnilla on opetettu, kaste on myös sakramentti, pyhä toimitus. Näin siksi, että se on Jeesuksen asettama, aivan kuten ehtoollinenkin. "Jeesus tuli heidän
luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa
ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni:
kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä
noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä
olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matteus
28:18-20).
Yksityiskohtiin Raamatussa ei
mennä. Ei sanaakaan oikeasta kastamisiästä, ei voileipäkakusta, kummeista (!), ei
kastemaljasta. Usein sanotaan, että kasteessa jaetaan armoa näkyvien
elementtien avulla. Jeesus itsekin muuten kävi kasteella, koki sen tärkeäksi.
Tässä vaiheessa lienee tarpeen korostaa, että
Kummitäti ei ole pappi, ei edes teologi. Olen kirkon palveluksessa, mutten tee
hengellistä työtä. Sen sijaan joudun useinkin miettimään, miten kirkosta tai
hengellisistä asioista puhutaan niin, että se kuulostaisi nykyihmisen korvaan
tolkulliselta.
Selventääkseni asiaa ennen kaikkea itselleni olen ajatellut, että kaste on
kuin prepaid -liittymä. Lapselle avataan yhteys Jumalaan. Kaikki puhelut ja
viestit on etukäteen maksettu, koko hänen elämänsä ajaksi. Linja on auki,
Jumala on aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan, kestämään kiukkuiset
palautepuhelutkin. Elämässä saattaa tulla myös tilanteita, jolloin Jumala
soittaa. Hän ei kuitenkaan pakota vastaamaan, siihen voi käyttää sitä kuuluisaa vapaata tahtoaan.
Toivon, että Kummityttö muistaa oman prepaid -liittymänsä olemassaolon varsinkin silloin kun maailma murjoo tai joltakin toiselta ihmiseltä on vaikea saada hyväksyntää.
Kreikaksi sakramentti on muuten mysterion, mysteeri.
Kastejuhlissa käyneenä voin ymmärtää, miksi. Aivan kuin sinne vaippapinojen, hikoilevien sukulaissetien, siistissä rivissä olevien kahvikuppien ja univelkaisten vanhempien keskelle laskeutuisi hetkeksi jotain pyhää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti