Kummitädin syntymäpäivä

”Ja sitten olisi vielä sellainen kysymys, että haluaisitko tulla kummiksi?” 30-vuotispäivänäni sain ystävältäni onnittelusoiton. Hänestä oli tullut muutama päivä sitten äiti, eikä hän arvatenkaan päässyt synttärijuhliini, sillä oli vasta kotiutunut vauvan kanssa sairaalasta. Sen sijaan hän pyysi minua yhdeksi neljästä kummista. Se yllätti iloisesti ja vähän herkistikin kaikkien juhlajärjestelyitteni keskellä.

Kieltämättä olin miettinyt, voisiko tällainen pyyntö tulla, vaikka juuri tuona päivänä en pyyntöä osannut odottaakaan. Olimmehan ystäväni kanssa sentään tunteneet opiskeluajoista alkaen, matkustaneet yhdessä ja jopa asuneet yhdessä kämppiksinä ja kaveripiiristämme osa oli eronnut kirkosta (tästä teemasta lisää myöhemmin). Kahta kertaa kummiutta ei tarvinnut harkita, onhan se kunniatehtävä, luottamuksenosoitus ja mahdollisuus saada elämään joku aivan erityinen uusi ihminen. Kenties myös olla hänelle erityinen ihminen.

Synttärijuhlissa taisin mainita aika monelle, että sain aamulla aika hienon synttärilahjan, minua pyydettiin kummiksi. Ehkä ajankohtakin oli juuri oikea - kolmikymppisenä olen varmasti kylmähermoisempi lapsenvahti kuin 15-vuotiaana ja työssäni olen viimeisten vuosien aikana joutunut miettimään paljon kummiutta, kastetta ja kristillistä kasvatusta.